kuva Mikko Takkunen |
”Kun näen ihmisen kärsivän ja voin keventää
hänen taakkaansa, tunnen olevani kuin kynttilä, joka valaisee pimeässä.” Näin vastasi 65-vuotias Nadira Kidah 8.6.2011 Shatillan
pakolaisleirissä Beirutissa kysymykseen siitä, mistä hän sai voimia tehdä
vapaaehtoistyötä vuosikymmenien ajan hengenvaarallisissa ja äärimmäisen
niukoissa oloissa.
Psykologien
Sosiaalisen Vastuun valokuvanäyttely on kunnianosoitus kaikille naisille, jotka
ovat omistautuneet ja omistautuvat oman yhteisönsä auttamiselle äärimmäisen vaikeissa
oloissa. Vaikka se kuvaa Sabran ja Shatillan verilöylyn 30-vuosipäivien
ajankohtaistamaa yhteisöä, sanoma on universaali: Kollektiivisesta ihmisten
aiheuttamasta katastrofista toipumisessa yhteisön oma aktivoituminen on
merkittävä tekijä.
Sabran ja
Shatillan verilöyly tapahtui Beirutissa 16.-18.9.1982. Uhrien tarkkaa
lukumäärää ei tiedetä. Arviot vaihtelevat eri lähteissä vajaasta tuhannesta
3500:aan. Monet katosivat eikä heidän kohtalostaan ole tietoa tänä päivänäkään.
Verilöylystä
selvinneet eivät voineet Libanonin pitkän sisällissodan (1975-1990) vuoksi
toipua rauhassa traumaattisista kokemuksistaan. Elämä pakolaisleirissä oli
uhattuna erityisesti ns. Leirien sodan aikana 1984-1989. Shatillan
pakolaisleiri oli noina vuosina kolmeen otteeseen saarrettuna ja asukkaat
joutuivat kamppailemaan nälkää, kylmää, pimeää ja tauteja vastaan
välttämättömien elintarvikkeiden loputtua.
Näyttelyä
varten haastateltiin ja kuvattiin 12 palestiinalaisnaista Beirutissa kesäkuussa
2011. Heidän kertomuksistaan rakentuu
kuva yhteisöstä, joka joutui 1980-luvulla löytämään selviämiskeinot arjen
ylläpitämiseen jatkuvan kriisitilan vallitessa.
Näyttely
sisältää 12 valokuvadiptyykkiä. Näemme muotokuvia naisista, jotka todistivat
sotimisen julmuutta ja tekivät humanitaarista työtä Shatillan pakolaisleirissä
ja sen ympäristössä 1980-luvulla. Muotokuvien rinnalla on esillä kuvia, jotka
symboloivat naisten kokemaa. Tekstivihkonen kertoo naisten näkökulmasta siitä,
miten pakolaisleiriyhteisö selviää sitä kohdanneista katastrofeista sekä
kuolemanuhasta ja arkielämän ongelmista sotien jatkuessa ja piirityksen aikana.
Kuvat ovat valokuvaaja Mikko Takkusen työtä ja teksteistä vastaa psykologi,
psykoterapeutti Kirsti Palonen.
Hanke on
saanut avustusta ulkoasiainministeriöltä kansalaisjärjestöjen
viestintähankkeisiin ja kehityskasvatukseen suunnatuista määrärahoista.
Valokuvanäyttely 26.11.-30.12.2012 Vaasan kaupunginkirjastossa.
Taidekäytävä Teema.
Kirjastonkatu 13